Ulkopohjalaisyhdistysten Liitto ry.

Ulkopohjalaisyhdistysten Liitto ry:n toiminta on tullut tiensä päähän. Porissa Rantakartanossa sunnuntaina 12.12.2010 pidetty ylimääräinen yleinen kokous teki asiasta lopullisen päätöksen liiton puheenjohtajan, porilaisen Reino Kuuselan johdolla. Paikalla kokouksessa oli enää muutama henkilö, jotka hekin porilaisia.

Loppusuora sinetöitiin Laihialla lauantaina 27.3.2010, kun liiton vuosikokous päätti yksimielisesti, että liitto lakkautetaan toiminnan hiipumisen ja jäsenyhdistysten eroamisen vuoksi. Liiton aneemista tilannetta kuvasi hyvin se, että Laihian kokouksessa oli paikalla enää kuusi henkeä, joista kaksi oli virallisia kokousedustajia. Lopettamiskokouksen puheenjohtajana toimi Antti Vuojärvi Turun yhdistyksestä.

Ulkopohjalaisyhdistysten Liitto ry:n kriisi nousi pintaan vuosikokouksessa Lapualla keväällä 2009. Kokouksessa käytiin voimakasta keskustelua liiton tulevaisuudesta ja sen toiminnan jatkamisen mielekkyydestä. Jäljelle jääneistä aktiivisista jäsenjärjestöistä Porin seudun eteläpohjalaiset ry. ajoi viimeisen runsaan puolentoista vuoden aikana johdonmukaisesti kattojärjestön lopettamista.

 Vuonna 1999 perustetun kattojärjestön toimialueena on ollut koko maa. Tarkoituksena on ollut kehittää ja laajentaa ulkopohjalaisyhdistysten keskinäistä toimintaa sekä tukea ja ohjata niiden toimintaa, edistää pohjalaisuutta sekä pohjalaisen kansanperinteen ja kulttuurin ylläpitämistä.

Liiton varsinaisia jäseniä ovat olleet rekisteröidyt ulkopohjalaisyhdistykset, jotka liiton hallitus on hyväksynyt jäseniksi. Loppuvaiheessa liittoon on kuulunut enää muutama jäsenyhdistys.

Liiton hallituksen puheenjohtajana aloitti keväällä 2009 Porin seudun eteläpohjalaiset ry:n varapuheenjohtaja Reino Kuusela. Saattohoitovastuun pyytämättä ja yllättäen harteilleen saanut Kuusela oli liiton historian neljäs ja myös viimeinen puheenjohtaja.

Liiton viimeisenä yhdyshenkilönä Etelä-Pohjanmaalla toimi kauhajokelainen Jaakko Hallivuori (gsm 040-546 6312) Kauhajoelta.

Lisätietoja Ulkopohjalaisyhdistysten Liitto ry:n loppuvaiheista saa Reino Kuuselalta, p. 044-349 7181, sähköposti reino.kuusela@dnainternet.net.
 

 

Lopun sinetti. Ulkopohjalaisyhdistysten Liitto ry:n puheenjohtaja
Reino Kuusela on juuri nuijinut Porin Rantakartanossa pöytään
päätöksen kattojärjestön lopettamisesta.

Kuva / Kari Ahtaanluoma